Ulkoistamisen sijasta uudenlaista yhteistyötä yli koulutusasteiden

Helsingin Sanomat uutisoi viime lauantaina, että ”Opetusministeriössä on valmisteltu lainmuutoksia, jotka antaisivat korkeakoululle mahdollisuuden hankkia sen koulutusvastuuseen kuuluvien tutkintojen opetusta muilta korkeakouluilta.” Esitys tarkoittaa sitä, että jopa 49 prosenttia yliopisto-opetuksesta voisi olla ammattikorkeakoulussa. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto pelkäävät, että lainmuutos yhdessä yliopistojen kireän taloustilanteen kanssa voi viedä siihen, että opetusta hankitaan sieltä, mistä ”halvimmalla saadaan”.… Jatka artikkeliin Ulkoistamisen sijasta uudenlaista yhteistyötä yli koulutusasteiden

Vapaavuoren kunnallisvaaliehdokkuus – poliittisen härskiyden uusi ennätys?

Suomen poliittisia uutisia seuratessa tulee väistämättä mieleen, että aika on sittenkin syklistä. Tai kuten John Fogerty sanoisi: Deja Vu All Over Again. Kirjoitin kolmetoista vuotta sitten Vihreään lankaan (5.11.2004) kolumnin, jossa kehotin ministereitä keskittymään salkkunsa hoitamiseen, ja vertasin ministereiden asettumista ehdolle kunnallisvaaleihin poliittiseen dopingiin. Tapa näyttää toistuvan näissäkin vaaleissa, joten toistanpa syklisyyden nimissä omat pääperusteluni… Jatka artikkeliin Vapaavuoren kunnallisvaaliehdokkuus – poliittisen härskiyden uusi ennätys?

Miksi kaikkien pitäisi lukea Guardiania: Kairon; IRSE!, Death Hawks ja Hexvessel Lutakossa

Lauantai-iltana tuli jälleen todettua, että kaikkien kannattaisi lukea brittiläistä laatulehteä Guardiania. Jos suurempi osa Briteistä olisi lukenut Guardiania, maa ei olisi äänestänyt Brexitin puolesta kuvitellen sillä pelastavansa maansa terveydenhuoltojärjestelmää. Jos jyväskyläläiset taas olisivat sankoin joukoin lukeneet Guardiania, Lutakon ulko-ovella olisi lauantai-iltana ollut pitkä jono heti alkuillasta. Illan ensimmäinen esiintyjä, seinäjokelainen Kairon; IRSE!, sai kuitenkin soittaa… Jatka artikkeliin Miksi kaikkien pitäisi lukea Guardiania: Kairon; IRSE!, Death Hawks ja Hexvessel Lutakossa

Suomessa asuu maailman fiksuin kansa!

Turveinfo/Bioenergia ry kyselee josko ”Suomessa asuu maailman hölmöin kansa?” ja syöttää perän pajunköyttä. Minä taas uskon, että Suomessa asuu maailman fiksuin kansa; se tajuaa, että Suomen puhdas luonto tekee heistä maailman rikkaimpia. Se tajuaa millainen ylellisyys on se, että vesihanasta saa puhdasta ja juomakelpoista vettä. Se tajuaa millainen rikkaus on kun voimme mennä metsään ja soille virkistymään… Jatka artikkeliin Suomessa asuu maailman fiksuin kansa!

Uskooko Bioenergia ry, että Suomessa asuu maailman hölmöin kansa?

Turveinfo/Bioenergia ry kyselee koko sivun mainoksissa useassa lehdessä josko ”Suomessa asuu maailman hölmöin kansa?” Mainoksesta päätellen yhdistys itse uskoo näin, koska se olettaa, etteivät suomalaiset ole kuulleetkaan ilmastonmuutoksesta. Mainoksen avulla pyritään edistämään turpeenpolttoa, vaikka hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on määritellyt turpeen fossiiliseen hiileen rinnastettavaksi energialähteeksi. Turpeen poltosta aiheutuu itse asiassa tuotettua energiayksikköä kohti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin… Jatka artikkeliin Uskooko Bioenergia ry, että Suomessa asuu maailman hölmöin kansa?

Vaihtoehtoiset faktat, Orwell, Trump ja Halla-Aho

George Orwellin 1984, nousi Amazonin  myydyimmäksi kirjaksi Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conwayn puolustettua Valkoisen talon tiedottajan Sean Spicerin väitettä, että virkaanastujaisissa ei koskaan ole ollut näin suurta yleisöä, toteamalla Spicerin tarjonneen ”vaihtoehtoisia faktoja”. Valitettavasti 1984 ei auta vain ymmärtämään Trumpin Amerikkaa, vaan kuvaa myös suurelta osin nykyistä Euroopan Unionia ja meidän kotoista Suomea. Mietitäänpä vain torpatun/lykätyn… Jatka artikkeliin Vaihtoehtoiset faktat, Orwell, Trump ja Halla-Aho

Elävää perinnettä: Ukulele, ruisleipä ja pitsa

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli mielenkiintoinen juttu siitä, miten ukulele on syrjäyttämässä nokkahuilun Suomen kouluissa. Jutusta kävi ilmi kuinka pikkuinen nelikielinen machete-kitara saapui Madeirasta tulleiden siirtolaisten mukana Havaijille 23.8.1879. Havaijille tulleiden soitinrakentajien käsistä se kehittyi hyvin nopeasti Havaijin kansallissoittimeksi ukuleleksi. Samantapaisen esimerkin ulkomaisten vaikutteiden muokkaamisesta kansalliseksi perinteeksi tarjoaa italialainen keittiö, jota tuskin kukaan osaa nykyään kuvitella ilman tomaattia.… Jatka artikkeliin Elävää perinnettä: Ukulele, ruisleipä ja pitsa