Tuhkasta noussut: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Paluumatkalla Jyväskylään poikkesimme vielä hieman reitiltä ja ajoimme SasIMG_6181.JPGtamalaan määränpäänämme vuoden 1510 tienoilla valmistunut Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Feeniks-linnun tavoin kirkko on noussut tuhkasta uuteen kukoistukseen. 21. syyskuuta 1997 tuhopolttaja poltti kirkon, jättäen vain kivirakenteet jäljelle. Yli tuhannen ihmisen talkootyön, keräysten ja lahjoitusten avulla rakennettiin vanhoilla työmenetelmillä ja materiaaleilla kuudessa vuodessa uusi, mutta entisen kaltainen kirkko.

Sisätilojen koristelun osalta päädyttiin sen sijaan radikaaliin vaihtoehtoon, ja tilattiin maalaustyö kahdelta eturivin suomalaiselta taiteilijalta. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala aloittivat työt kIMG_6214.JPGesällä 2005, ja neljän vuoden urakan jälkeen kirkko otettiin taas käyttöön elokuussa 2009. Lopputulosta ihastellessa voi todeta ratkaisun onnistuneen. Lavosen ekspressiivinen ja Rauhalan symbolistinen maalaustyyli luovat yhdessä harmoonisen kokonaisuuden.

Asiantunteva opas kertoi meille seikkaperäisesti Osmo Rauhalan töiden symboliikasta, kuinka hän kuvastaa kirkoon tehdyissä maalauksissaan maailman luomista, hyveitä, syntiinlankeemusta ja armoa. Tunnusomainen peura on luonnollisesti mukana, kuvaamassa sanan janoa.IMG_6199.JPGIMG_6193.JPGIMG_6191.JPG

Kuutti Lavonen puolestaan kuvaa lehterikaidetta kiertävissä töissään mm. Jeesuksen opetuslapsia ja ristiinnaulitsemista.

IMG_6204.JPGIMG_6188

Tämä mutka kannatti totisesti ajaa.

Lisää Kuutti Lavosta huomenna!

 

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Tuhkasta noussut: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s