Miksi kaikkien pitäisi lukea Guardiania: Kairon; IRSE!, Death Hawks ja Hexvessel Lutakossa

Lauantai-iltana tuli jälleen todettua, että kaikkien kannattaisi lukea brittiläistä laatulehteä Guardiania. Jos suurempi osa Briteistä olisi lukenut Guardiania, maa ei olisi äänestänyt Brexitin puolesta kuvitellen sillä pelastavansa maansa terveydenhuoltojärjestelmää. Jos jyväskyläläiset taas olisivat sankoin joukoin lukeneet Guardiania, Lutakon ulko-ovella olisi lauantai-iltana ollut pitkä jono heti alkuillasta. Illan ensimmäinen esiintyjä, seinäjokelainen Kairon; IRSE!, sai kuitenkin soittaa lähes tyhjälle salille, vaikka Guardian oli juuri nostanut viikon bändikseen, muun muassa seuraavalla lainauksella lehdistötiedotteesta:
an irrevocably mentally unstable Gentle Giant and a severely alcoholic Todd Rundgren having a love child which, after being adopted to Russia, finds himself performing a rock opera in the Ural Mountains.

kairon-irse

Bändin musiikkia on yritetty lokeroida shoegazeksikin, mutta se on selvää panettelua. Eturivistä näki selvästi, että toinen kitaristeista soitti villasukat jalassa.

 

Illan toinen esiintyjä Death Hawks oli se johon minulla oli vähäisimmät ennakko-odotukset. Olin etukäteen tsekannut bändiä striiminä netistä,  enkä sen perusteella odottanut ihmeempiä. Bändi kuitenkin otti luulot pois heti ensitahdeilta lähtien, todistaen sen, minkä suuri idolini Neil Young on jo aikoja sitten todennut nettistriimauksesta:  the worst quality in the history of broadcasting

Kuolemanhaukkojen laulaja olisi niin äänensä kuin tukkansa puolesta käynyt uudesta Robert Plantista, ellei herra tikapuut taivaaseen olisi vielä mitä suurimmassa vedossa edelleen. Samalla tuli nähtyä, että kolmellakin kielellä pärjää oikein hyvin, jos tietää mitä tekee. Ja mitä, oliko itse Ringo Starr kiivennyt aurinkolaseineen rumpalinpallille hippi-kaftaanissaan?Death Hawks.JPG

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka olin erityisesti tullut kuuntelemaan illan pääesiintyjää Hexvesseliä, niin olisin hyvinkin voinut poistua tyytyväisenä jo tässä vaiheessa iltaa. Illan kohokohta oli kuitenkin vielä edessä, sillä Hexvessel oli juuri niin hyvä ja paljon parempi kuin olisin osannut odottaa viime vuotisen When We Were Death – pitkäsoiton perusteella. Bändi toteuttaa jo Wigwamista hyväksi tullutta formaattia, brittiläisyntyinen laulaja kokoaa ympärilleen suomalaisen bändin. Se toimi silloin ja se toimii nyt. Käsittääkseni bändin nokkahahmoa, Mat McNaterneytä on Suomeen houkutelllut Suomen puhdas luonto, meidän suurin rikkaus. Ehkä hän oli lukenut siitä Guardianista. Luonnon merkitys välittyy myös bändin hämyisestä musiikista. Keikka alkoikin sopivasti kappaleella Earth Over Us:

This sacred tree

will grow trough you

Bändi, joka levyvihkossaan mainitsee tukevansa mm. Luonto-Liittoa ja Luonnonperintösäätiötä ei voi olla läpeensä paha.

Hexvessel.JPG

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s