Elävää perinnettä: Ukulele, ruisleipä ja pitsa

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli mielenkiintoinen juttu siitä, miten ukulele on syrjäyttämässä nokkahuilun Suomen kouluissa. Jutusta kävi ilmi kuinka pikkuinen nelikielinen machete-kitara saapui Madeirasta tulleiden siirtolaisten mukana Havaijille 23.8.1879. Havaijille tulleiden soitinrakentajien käsistä se kehittyi hyvin nopeasti Havaijin kansallissoittimeksi ukuleleksi. Samantapaisen esimerkin ulkomaisten vaikutteiden muokkaamisesta kansalliseksi perinteeksi tarjoaa italialainen keittiö, jota tuskin kukaan osaa nykyään kuvitella ilman tomaattia. Tomaatti saapui Italiaan jo 1500-luvulla, mutta kesti vielä parisataa vuotta ennen kuin sen käyttö yleistyi.

Supisuomalainen suomalainen ruokaperinne ei ole sen kotoperäisempää. Satavuotiaan Suomen kansallisruoaksi valittiin juuri suurella äänivyöryllä ruisleipä, joka sai neljäsosan kaikista äänistä. Vastaavasti rukiilla on lähes kansallisviljan asema, vaikka suOLYMPUS DIGITAL CAMERAuri osa siitä joudutaan monina vuosina tuomaan ulkomailta. Historiallisesti ajateltuna rukiin kansallisviljan asema on kuitenkin hyvin perusteltu. Suomen historia olisi hyvin toisenlainen ilman kaskiruista, sillä se oli ainoa kasvi joka kasvoi kunnolla kuusimetsään kaadetussa kaskessa. Tuottoisuutensa ansiosta se joudutti Suomen asuttamista mitä suurimmassa määrin, ja sen voimin suomalaiset siirtolaiset asuttivat myös Keski-Ruotsin ja Norjan ns. suomalaismetsiä. Itse kaskiruis oli saapunut Suomesta idästä joskus keskiajan loppupuolella.

 

Kaskiruis kuvattuna Skräddrabon Finnskogsmuseetissa Ruotsissa

Ruis ja itäiset vaikutteet ylipäätänsä oli muutenkin hyvin edustettuna, sillä kolmanneksi kansallisruokaäänestyksessä karjalanpaistin jälkeen tuli ruiskuoreen tehty karjalanpiirakka. Riisi tuskin oli alkuperäisenä täytteenä, sillä sen tuonti yleistyi vasta 1800-luvun loppupuolella liikenneyhteyksien parantuessa, vaikka riisiä tuotiin pieniä määriä Suomeen jo 1500/1600-luvuilla. Yhdennelletoista sijalle tuli muuten kotoisa pitsa.

Tekeekö edellä mainittu rukiista, karjalanpiirakasta tai pitsasta vähemmän suomalaista perinnettä? Ei, sillä todellista perinnettä on vaikutteiden jatkuva vastaanottaminen ja niiden muokkaaminen kotimaan muuttuviin olosuhteisiin paremmin sopivaksi. Se tekee perinteestä elävää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s