Semanttinen kiista Talvivaaran uraanin rikastamisesta

Pääministeri  Juha Sipilä totesi 18.11.2016 YLE:n uutisissa ettei ”Terrafamella ei ole lupaa uraanin rikastamiseen”. Ansiokkaassa kirjoituksessaan Kainuun Sanomissa 24.11  pitkän linjan Talvivaara-kriitikot Mika ja Lasse Flöjt osoittava, että Terrafame rikastaa uraania tästä huolimatta. Kiistaa voisi kuitata pitkälti semanttisena kysymyksenä siitä mitä rikastaminen tarkoittaa. Flöjtien esittämän määritelmän mukaan ’uraanin rikastaminen’ tarkoittaa uraanin irrottamista kiviaineksesta ja muista metalleista. Pääministeri ilmeisesti vaatii vielä jotain tätä pidemmälle menevää, tai sitten hän ei vain tietänyt mistä puhui. Tällä semantiikalla on kuitenkin pitkälle menevä vaikutus, sillä uraanin rikastamiseen on hankittava ydinenergialain ja säteilylain mukaiset luvat, joita Terrafamella ei ole.

Tämän ”semanttisen kiistan” alku juontuu jo Talvivaaran perustamisvaiheisiin, sillä Talvivaaran seudun malmion, jos näin köyhää esiintymää edes sellaiseksi voi nimittää, uraanipitoisuus oli jo pitkään ollut suomalaisten kaivosviranomaisten tiedossa. Talvivaaran uraani listattiin esimerkiksi Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ja OECD:n yhteisessä punaisessa kirjassa uraanivaroista vuonna 1981. Mutta kun Talvivaaran alkuperäistä ympäristölupaa käsiteltiin ja myönnettiin 29.3.2007, uraani oli jäänyt pois. Mutta minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää, ja niinpä Talvivaaran ensimmäisen nikkelisulfiditoimituksen jalostusprosessi Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaalla kaatui uraanin kertymiseen helmikuussa 2009. Tämä seurauksena ruvettiin rakentamaan nyt kiistanalaista uraanilaitosta.

Muitakin asioita tultaisiin vuosien varrella pimittämään tai unohtaa kertoa tämän kaivoksen taipaleella, mikä sinänsä on osuvaa aprillipäivänä toimintansa aloittaneelle kaivokselle, mutta ei vastuullista kaivospolitiikkaa.

Talvivaara yhtiön kannalta uraanin pimityksen tai mainitsematta jättämisen voi ymmärtää. Voi vain arvailla kuinka kaivoksen lupaprosessi olisi edennyt, jos se olisi käsitelty asianmukaisesti uraanikaivoksena alusta alkaen. Pohjois-Karjalassa jo uraaninetsintä ja koelouhinta oli herättänyt laajaa vastustusta. Aiheellisestikin, sillä Enon Paukkajanvaaralla 1950- ja 1960-luvun taitteessa suoritetusta koelouhinnasta aiheutuu edelleen radioaktiivisia päästöjä ympäristöön. Vuonna 2012 toteutetussa kyselytutkimuksessa 86 prosenttia vastaajista Kainuussa hyväksyi kaivostoimintaa Suomessa ja 77 prosenttia omassa maakunnassa, mutta vain 32 prosenttia uraaninlouhintaa Suomessa ja maakunnassa. Vastaavasti Pohjois-Karjalassa alle 30 prosenttia hyväksyi uraaninlouhintaa Suomessa ja 24 prosenttia omassa maakunnassa.

Kaivosviranomaisten osalta tämä ”unohdus” herättää vakavia epäilyksiä viranomaisten puolueettomuudesta ja kyvystä huolehtia yleisen edun toteutumisesta. Luottamuksen palauttamiseksi viranomaisten puolueettomuuteen, ehdotankin, että jatkossa kaikkia Suomessa avattavia uusia kaivoksia käsitellään potentiaalisina uraanikaivoksina, kunnes toisin erikseen todetaan.

Uraanin talteenottoon nykytilanteessa, jossa sitä jo erotetaan, minulla on ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta, eikös ole parasta ottaa se talteen, kun se joka tapauksessa erotetaan prosessissa, ettei se valuu jälleen kerran ympäristöön seuraavan patovuodon myötä, jälleen kerran yllättävien sateiden myötä. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että ympäristön ja veronmaksajien kukkaron kannalta järkevintä olisi koko toiminnan pikainen alasajo.

Semanttinen lisäys 26.11

Geologian tutkimuskeskuksen mukaan: ”Uraanin rikastus tarkoittaa uraanin erottamista malmista.” Tämän määritelmän mukaan Talvivaaralla siis tapahtuu uraanin rikastamista, vaikka sitä ei otettaisiinkaan talteen http://www.gtk.fi/_system/print.html…

 

Käytetty kirjallisuus

 

Mika Flöjt & Lasse Flöjt, Kysymyksiä Talvivaarasta – Uraani ja lupaprosessit, Books on Demand, Helsinki, 2012,

Juha Kauppinen, Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2016, 57.

Tapio Litmanen, ”Uraanikaivoksien vastustaminen. Paikallistason NIMBY –kiistoja vai transnationaalista liikehdintää geopolitiikkaan ja globalisoituneen talouden muutoksiin?” teoksessa Kopomaa, Timo, Peltonen, Lasse & Litmannen, Tapio (toim.) Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. Gaudeamus, Helsinki, 208-237.

Tuija Jartti, Eero Rantala & Tapio Litmanen, Sosiaalisen toimiluvan ehdot ja rajat: Uudenmaan, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakuntien asukkaiden näkemykset kaivannaistoiminnan hyväksyttävyydestä, Jyväskylän yliopisto, 2014.

Hanna Tuovinen, Esa Pohjolainen, Daniela Vesterbacka, Kai Kaksonen,Juhani Virkanen, Dina Solatie, Jukka Lehto & David Read, ”Release of radionuclides from waste rock and tailings at a former pilot uranium mine in eastern Finland,” BOREAL ENVIRONMENT RESEARCH 21: 471–480, 2016

Mainokset

2 thoughts on “Semanttinen kiista Talvivaaran uraanin rikastamisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s